Nyt se sitten on nähty kokonaan….
May 11th, 2007 byKatselin sitten finaalinkin ekat kenraalit ja johan tämä alkaa mennä rutiinilla…. Homma sujui isoimitta kommeluksitta, paitsi että Liettuan lavastus ei ollut ajoissa valmis ja kamerat kiertelivät yleisön yllä.
Avausvideo oli hieno, se on oikeastaan Lapin maisemissa tehty tosi kallis musavideo Hard Rock Hallelujasta ja se miksataan sitten live-Lordiin lavalla. Jaana ja Mikko eivät kauaa löpise ja homma pääsee ilahduttavan nopeasti käyntiin. Väliajalla siis saadaan 8 minuuttia Apocalypticaa. Pettymys oli se “suuri suomalainen”, joka lyö gongia- nolla-Kojo. Se osuus ei toiminut sitten lainkaan minusta, onkohan tämä nyt edes se lopullinen versio vai muuttuuko tämä salaisuus vielä? Sujuvammaksi se pitäisi ainakin saada.
Uusi juontaja saatiin Krissestä, joka napattiin yleisön seasta tekemään omia juontojaan esim. fanihaastatteluja. Hän pyyhälsi myös Senaatintorille, joten sieltä tullee matskua. Toimi hyvin ja Krisse puhui loistavaa englantia ja nauratti myös ulkkareita, jotka eivät häntä tunne. Vertaukset Silvia Nightiin ovat kyllä väistämättömiä, kumpikohan oli ensin, Krisse vai Silvia….
Yritän laittaa jotain sanottavaa kaikista 24 biisistä:
01 Bosnia-Hertsegovina
Mukavan rauhallinen aloitus Lordin paukkeen perään. Tyylikäs.
02 Espanja
Lava valkoinen ja punainen, ihan hauska poikabändinumero, mutta tuomitulla kakkossijalla.
03 Valko-Venäjä
Sama kuin aina ennenkin, unohtuneeko tämä äänestäjiltä ennen loppua?
04 Irlanti
Tyylikäs keväänraikas irkkubiisi, jolla olisi helposti voitettu 90-luvulla.
05 Suomi
Hanna jätti jotenkin kylmäksi, ei vetänyt täysillä eikä varmaankaan vielä näyttänyt lopullista mekkoaan? Se oli musta. Lepakot lentelevät taustakuvissa. Yleisön reaktio huolestuttavan vaisu Areenalla.
06 Makedonia
Tuttu jo eilisestä, mutta kyllä tämä minusta on maansa paras vuosiin.
07 Slovenia
Upeasti soljuu Alenkan sopraano, mutta taustaprojisiot voisivat olla mielikuvituksekkaammat, nyt on vain staattisesti sinistä.
08 Unkari
Pääsi jatkoon, koska on oikeaa musiikkia ja Magda osaa laulaa. Ei tarvitse kikkailuja, tätä on takuulla äänestetty eilen länsimaissakin.
09 Liettua
Edelleen tyylikäs popballadi taustaskriineineen. Ehtivätkö roudarit huomenna tuoda skriinin nopeammin esille kuin tänään? Kaikki morkkaavat itä-Euroopan maita tänään, mutta ei tässäkään ole mitään itään viittaavaa. Laatumusaa, olisikohan lauantai-iltanakin laatumusan ystävät kiinni puhelimissaan kuten eilen?
10 Kreikka
Valloittava pepunketkutus, joka toimii aina viiden kärkeen asti.
11 Georgia
Lisää laatutavaraa semistä, tätäkään ei ole muutettu mihinkään, paitsi Sopholla taisi olla tukka toisella tavalla.’
12 Ruotsi
Hiottu ja kimalteleva 1970-luku pastissi. Vieressäni istunut saksalainen lisäsi vielä Status Quonkin vaikutteiden listalle, ja toki sekin tässä kuuluu. Itsevarma esitys, mutta jos eilinen trendi jatkuu ei itä-Eurooppa tule tätäkään äänestämään.
13 Ranska
Herttainen rakkaustarina ja hassuja äijiä.
14 Latvia
Ensimmäinen huhu tänään oli, että tämä olisi ollut semin voittaja enkä hämmästyisi. Sujuva ja mieltäylentävä ja helposti mukanalaulettava, vaikka seuralaiseni haluaakin lyödä ne silinterit lyttyyn nyrkillään.
15 Venäjä
Minulle tämä ei aukea edelleenkään. Pissisglamouria, kuka tätä äänestää? Heteromiesten äänet menee Moldovaan.
16 Saksa
Roger on varmaan kisan paras laulaja ja se varmaankin palkitaan äänissä. Edes saksankieli ei varmaan paljoakaan heikennä tämän mahdollisuuksia, mutta jälleen en osaa sanoa toimiiko Idässä… ehkä, jos siellä arvostetaan hyviä laulajia.
17 Serbia
Marija olisi voinut vähän rajoittaa tänään, sillä äänensä kuulosti kamalan väsyneeltä. Kahdet harkat vielä ennen isoa iltaa, jaksaako tyttö tätä ruljanssia? Tätä minusta voivat äänestää kaikki, miehet ja naiset seksuaalisuusrajojen yli ja saanee tarpeeksi pojoja kaikkialta tullakseen kolmen kärkeen.
18 Ukraina
Tämä tuhoaa tosikkojen mielestä lopullisesti Euroviisujen maineen, jos voittaa. En ole samaa mieltä lainkaan, silä eikö kukaan ole huomannut että tässä on kyllä ihan tarttuvaa musiikkiakin mukana? Ei tämä ole pelkästään vitsi, vaan toimii monella tasolla ja on siksi voittajasuosikki.
19 Iso-Britannia
Tämä tuntuu jopa hieman vaisulta ja vanhanaikaiselta Verkan röykytyksen jälkeen. Toisaalta saattaa saada perinteisempien viisurallatusten ystävien äänet, kun tämä on lajissaan ihan ainoa koko finaalissa.
20 Romania
Leppoisa rallatus, mutta nyt jäi hieman sekava vaikutelma kokonaisuudessaan. Äijät sinkoilee minne sattuu ja hieman hegästynyt olo tästä jää.
21 Bulgaria
Vakavampaa Safri Duoa ja Romania 2005:kin tulee tästä mieleen. Lienee kuitenkin hieman liian taiteellinen voittoon asti, vai voisiko tämä nyt yllättääkin?
22 Turkki
Tämä on tuttuun turkkilaiseen tapaan tosi hiottu ja tarttuva tanssinumero. Minusta tämä näytti eilen jo voittajalta, mutta moni täällä ei ole samaa mieltä kanssani.
23 Armenia
Aivan upea lava ja stailaus. Tätä en ollutkaan vielä kertaakaan nähnyt ja jos katsojat haluavat tyyliballadin, niin tässä on kaikki tarvittava. Sijoittuu korkealle.
24 Moldova
Tippuuko housujen kaulus vielä alemmaksi? Voiko se enää tippua? Pornovaatteet häiritsevät minua, vaikka laulaja ja laulu ovatkin vahvoja. Syö Hannan ääniä ja paras mahdollinen esiintymispaikka, tulee saamaan kiimaisten, muutaman kaljan juoneiden miesten äänet.